Miltä nyt tuntuu?

Niin, miltä? Sitä kysytään tämän tästä, enkä oikein osaa vastata mitään. Olo on toisaalta helpottunut, mutta pienen pieni pessimisti sisälläni haluaisi nähdä sen lapsiesityksen, ennen kuin voi olla aivan varma, että tämä asia elämässämme nyt ihan oikeasti tapahtuu. Olemme juhlistaneet asiaa perheen ja ystävien kanssa, mutta onnenkyynelien seassa olen tuntenut myös pienen pieniä pelon pistoja sydämessäni. Entä jos tämä onni viedään meiltä taas pois? Ihminen ei taida uskoa, ennen kuin näkee, niin se vain on.

Silti joka päivä tulee eteen arkisia ja pieniä asioita, jotka ovat meille niin isoja. Kuten eilen illalla, kun mies testasi ostamaamme kantoreppua siskon pienellä lapsella. Lapsi nukahti tyytyväisenä lämpöiseen reppuun, ja mies puuhaili muina muumipappoina vauvan isoveljen kanssa kurpitsalyhtyä. Katselin heitä, ja nieleskelin pieniä onnenkyyneleitä. Varsinainen itkupilli olen ollut viimeaikoina muutenkin – ei ole tainnut ’the puhelun’ jälkeen mennä yhtään päivää ilman tarvetta nenäliinalle.

Olemme saaneet Kenian päästä arvion, että he saavat lapsiesityksen meille kahden kuukauden sisään, mutta samaan hengenvetoon myös varoituksen, että saattaa mennä ylikin kaksi kuukautta. Yritämme ottaa nyt pölyn hieman laskeuduttua rauhallisesti, ja puuhastella lähtöön liittyviä asioita pikkuhiljaa eteenpäin. Pompottelemme sähköpostilla listaa, johon vuoron perään lisäämme ennen lähtöä hoidettavia asioita. Lista alkaa olla jo nyt aika pitkä.

Odotus siis jatkuu.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s