Pitkästä aikaa

Voi ei, blogin päivittäminen on jäänyt! Perjantaina tuli tasan kolme kuukautta täyteen siitä, kun saimme pikku M:n hoitoomme. Samalla ns. fostering period päättyi ja oikeusprosessimme voi alkaa. Vappu osui sopivasti samalle päivälle, joten väsäsimme juhlapäivän kunniaksi simaa sekä munkkeja, ja kutsuimme naapurit kylään.

Kolme kuukautta tuntuu yhtä aikaa pitkältä ja lyhyeltä ajalta. Toisaalta tuntuu, että vasta eilen tulimme lastenkodilta tänne Watamuun, toisaalta taas tuntuu, että olemme olleet täällä vähintäänkin vuoden. Kummallista. Yhtenä päivänä pikkku perheemme tuntuu luonnolliselta ja todelliselta, ja toisinaan taas olemme kaikki yhtä ymmällämme, että mitä nyt pitäisi tehdä. Yleensä olemme tehneet niin kuin oikealta tuntuu juuri sillä hetkellä.

Tämän viikon tiistaina tapauksemme failattiin Mombasan korkeimpaan oikeuteen. Ensimmäinen oikeuden istunto on kuitenkin todennäköisesti vasta kesäkuun alussa, koska tuomari lomailee koko toukokuun. Lakimiehemme arvion mukaan toinen istunto saattaisi hyvällä tuurilla mahtua vielä kesäkuun puolelle. No niin tai näin, prosessimme kuitenkin etenee. Järjestön sosiaalityöntekijä on vieraillut luonamme kolmesti ja meille nimitetty guardiankin jo kahdesti. Guardian tulee vielä ainakin kerran, ja lisäksi edessä on yhden viranomaisen kotikäynti ja kuulustelu. Nämä kaikki kolme kokoavat oman raporttinsa oikeuden toista istuntoa varten.

Mitä muuta kertoisin?

Arki on asettunut omiin trooppisiin uomiinsa. Leikkiä, syömistä, päiväunia, asioiden hoitoa, uimista altaassa ja meressä sekä rannalla haahuilua. Vuorotellen pestään hiekkaisia jalkoja ja levitellään aurinkorasvaa. Pikku M käy neljästi tai viidesti viikossa englanninkielisessä leikkikoulussa, joka tosin oli juuri kolme viikkoa lomalla. Itse olen iltaisin tehnyt pientä kirjoitusprojektiani, ja mies opiskelee uutta tutkintoa. Olo on alkuviikkojen hässäkän jälkeen levollinen – uskoakseni myös pikkumiehellämme.

Meillä on käynyt myös ensimmäiset vieraat; ensin hyvät ystävämme (M:n tulevat kummit) ja heti perään vanhempani. Vieraiden myötä M:n puheenkehitys sai toivottua lisäbuustia, sekä sanoja ja jopa alkeellisia lauseita tuli rutkasti lisää. Ihmeeksemme M ei kysellyt kovinkaan paljon vieraiden perään, vaan tyytyi toteamaan, että vierashuoneet on nyt tyhjiä. Vieraat virkistivät myös meitä – oli ihanaa saada vaan olla ja jutella omien ihmisten kanssa. Tietysti kävimme myös safareilla, ja näytimme lähiseudun parhaita paloja. M nautti silminnähden kaikesta saamaastaan huomiosta.

Lupaan itselleni, että päivitän kuulumisiamme tästä lähtien useammin.

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Pitkästä aikaa

  1. Todella kivalta kuullostaa arki siellä kaukanakin! Jännittääkö nuo viranomaisten käynnit tai oikeusistunnot? Vai pystyykö olemaan ihan luottavaisin mielin? Tämä on ehkä nyt hassu kysymys, mutta tuliko teille turhautumista aluksi siitä, että yhteistä kieltä ei ole?

  2. Moi Merihelinä. Meille sattui todella mukava sosiaalityöntekijä, joten häntä ei ainakaan tarvinnut jännittää. Lapsi kuitenkin on nyt näissä tilanteissa pääosassa, ja se millainen päivä sattuu vierailupäiväksi on sitten ihan sattumaa 🙂
    Ei ole hassu kysymys: kyllä alussa oli todellakin turhautumista puolin ja toisin, kun emme ymmärtäneet toisiamme. Pikku M:n lastenkodissa ei oltu pienemmille puhuttu englantia, joten aluksi opettelimme miehen kanssa perusasiat swahiliksi, jotta pääsimme alkuun. Ehkä siksikin suomen kielen oppiminen on ollut aika hidasta. Nyt kuitenkin ymmärrämme hyvin toisiamme, ja sanoja tulee joka viikko lisää. Ja leikkikoulun myötä myös paljon englanniksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s