Äitienpäivä

Vaikka pikku M ei vielä virallisesti olekaan meidän lapsemme, vietimme eilen ensimmäistä yhteistä äitienpäiväämme. Mies oli väsännyt alakerrassa tarjottimellisen herkkuaamupalaa, joka kiikutettiin minulle petiin saakka. Pikku M naposteli onnessaan lautaseltani ja ihmetteli iloisena, miksi nyt syödäänkin aamupalaa yläkerrassa. Sain erittäin toivotun lahjan (kiitos!!), minut vietiin rentoutumaan, sitten herkkulounaalle meren ääreen, ja päiväunien jälkeen nautiskeltiin vielä kakkua ja lasit kuplivaa. Sain äitienpäiväviestejä ystäviltäni ympäri maailman. Kaikki tämä tuntui sydämessä asti.

Illalla ei meinannut uni tulla. Jossain syvällä sielussa tuntui kuin olisi ollut vähän varkaissa. Että sainko minä tässä nyt oikeasti juhlia? Vuosikaudet äitienpäivä tuntui itselle niin haikealta ja saavuttamattomalta juhlalta. Keskityin juhlistamaan omaa äitiäni, ja yritin olla ajattelematta sitä, että onko tämä nyt kenties se viimeinen äitienpäivä meille ilman lasta. Lapsettomien lauantai tuntuu edelleen koskettavammalta kuin sitä seuraava sunnuntai.

Sosiaalinen media oli tänäkin äitienpäivänä pullollaan viestejä, joissa äidit kertovat, että elämä ilman lapsia olisi tyhjää, ja ennen lapsia he eivät tienneet elämästä mitään. Ne satuttavat ja raivostuttavat edelleen. Lapset – niin biologiset kuin adoptoidut tai bonuksena tulleet – ovat meillä vain hetken lainassa. Lapset eivät voi elää vanhempiensa puolesta, ja minusta on aika vaarallista ajatella, että he ovat vastuussa vanhempiensa koko elämänsisällön tuottamisesta.

P.S. Skypeteltiin tietysti heti aamulla omille äideillemme (a.k.a. mummeille) Suomeen. Olin antanut oman äitini äitienpäivälahjan salaa isän matkalaukkuun kuljetettavaksi. Isä oli jemmannut sen niin hyvään paikkaan, että sitä ei vielä eilisiltaan mennessä ollut löytynyt…:) No ehkä afrikkalainen yllätys löytyy jonain päivänä. Onneksi se ei ollut mitään pilaantuvaa.

Pitkästä aikaa

Voi ei, blogin päivittäminen on jäänyt! Perjantaina tuli tasan kolme kuukautta täyteen siitä, kun saimme pikku M:n hoitoomme. Samalla ns. fostering period päättyi ja oikeusprosessimme voi alkaa. Vappu osui sopivasti samalle päivälle, joten väsäsimme juhlapäivän kunniaksi simaa sekä munkkeja, ja kutsuimme naapurit kylään.

Kolme kuukautta tuntuu yhtä aikaa pitkältä ja lyhyeltä ajalta. Toisaalta tuntuu, että vasta eilen tulimme lastenkodilta tänne Watamuun, toisaalta taas tuntuu, että olemme olleet täällä vähintäänkin vuoden. Kummallista. Yhtenä päivänä pikkku perheemme tuntuu luonnolliselta ja todelliselta, ja toisinaan taas olemme kaikki yhtä ymmällämme, että mitä nyt pitäisi tehdä. Yleensä olemme tehneet niin kuin oikealta tuntuu juuri sillä hetkellä.

Tämän viikon tiistaina tapauksemme failattiin Mombasan korkeimpaan oikeuteen. Ensimmäinen oikeuden istunto on kuitenkin todennäköisesti vasta kesäkuun alussa, koska tuomari lomailee koko toukokuun. Lakimiehemme arvion mukaan toinen istunto saattaisi hyvällä tuurilla mahtua vielä kesäkuun puolelle. No niin tai näin, prosessimme kuitenkin etenee. Järjestön sosiaalityöntekijä on vieraillut luonamme kolmesti ja meille nimitetty guardiankin jo kahdesti. Guardian tulee vielä ainakin kerran, ja lisäksi edessä on yhden viranomaisen kotikäynti ja kuulustelu. Nämä kaikki kolme kokoavat oman raporttinsa oikeuden toista istuntoa varten.

Mitä muuta kertoisin?

Arki on asettunut omiin trooppisiin uomiinsa. Leikkiä, syömistä, päiväunia, asioiden hoitoa, uimista altaassa ja meressä sekä rannalla haahuilua. Vuorotellen pestään hiekkaisia jalkoja ja levitellään aurinkorasvaa. Pikku M käy neljästi tai viidesti viikossa englanninkielisessä leikkikoulussa, joka tosin oli juuri kolme viikkoa lomalla. Itse olen iltaisin tehnyt pientä kirjoitusprojektiani, ja mies opiskelee uutta tutkintoa. Olo on alkuviikkojen hässäkän jälkeen levollinen – uskoakseni myös pikkumiehellämme.

Meillä on käynyt myös ensimmäiset vieraat; ensin hyvät ystävämme (M:n tulevat kummit) ja heti perään vanhempani. Vieraiden myötä M:n puheenkehitys sai toivottua lisäbuustia, sekä sanoja ja jopa alkeellisia lauseita tuli rutkasti lisää. Ihmeeksemme M ei kysellyt kovinkaan paljon vieraiden perään, vaan tyytyi toteamaan, että vierashuoneet on nyt tyhjiä. Vieraat virkistivät myös meitä – oli ihanaa saada vaan olla ja jutella omien ihmisten kanssa. Tietysti kävimme myös safareilla, ja näytimme lähiseudun parhaita paloja. M nautti silminnähden kaikesta saamaastaan huomiosta.

Lupaan itselleni, että päivitän kuulumisiamme tästä lähtien useammin.