Henkistä pakkaamista

Keniasta on kuulunut mukavia uutisia, kun lupia ja lapsiesityksiä on alkanut jälleen tippua myös suomalaisille odottajille. Olemme siis taasen varovaisesti positiivisella mielellä. Mutta mitä vaan voi edelleen tapahtua.

Olen kateelllisena seurannut internetin ihmeellisestä maailmasta, kuinka vastaavassa tilanteessa olevat pariskunnat kuopivat jo lähtökuopissaan kirjaimellisesti laukut eteisessä pakattuna. Se aiheuttaa minussa levottomuutta, sillä ikuisena pessimistinä en itse tuohon taivu. Sen verran kuitenkin teimme, että kävimme pankissa hoitamassa mahdolliseen lähtöön liittyviä raha-asioita. Myös hampaita on huollettu siihen malliin, että vuoteen ei ehkä tule tarvetta käydä. Ajatuksena olisi myös lähiaikoina käydä vakuutusyhtiössä vänkäämässä omat ja lapsen vakuutusasiat kuntoon. Matkustamme sen verran paljon, että kansainvälinen rokotuskortti on aina muutenkin ajan tasalla, ja pienimuotoinen matkalääkekaappi aina kaapissa valmiina. Toki siitä puuttuu alle metrinmittaisen matkailijan mahdolliset lääkkeet. Olemme myös yrittäneet etsiä lähipiiristämme mahdollisia asunnontarvitsijoita vuodeksi. Lisäksi löysin itseni hypistelemästä marketin alekorissa uimaleluja, joten aivan lunkisti ei täälläkään olla otettu.

Ajatuksissa olen tehnyt sitten pakkaushommia senkin edestä. Kestovaippojen hankkimisen sijaan olen pohtinut paljon lapsen kielelliseen kehitykseen liittyviä asioita: mitä kieltä lastenkodeissa puhutaan, minkälaiset kielelliset taidot taaperolla on, kun saamme hänet hoitoomme, miten lähdemme liikkeelle kielen rakenteiden kanssa, pidämmekö yllä englannin kielen taitoa jos siihen on lastenkodissa kannustettu, pitäisikö itse opetella swahilin alkeet jne. jne. Sain kasattua melkoiset paineet itselleni, kunnes saimme vieraaksi ulkomailla asuvan ystäväperheemme, joiden kolme lasta altistuvat ainakin kolmelle kielelle päivittäin. Yksi heistä oli jo koulussa, ja minkäänlaisia ongelmia ei ole tullut ilmi. Vanhemmilla ei kuitenkaan ole ollut mitään systemaattista kielisuunnitelmaa, vaan lapset ovat omaksuneet kieliä omaan luovaan tahtiinsa. Lisäksi silmiin osui tämä Satu Vänskä-Westgarthin mainion blogin artikkeli: http://www.todestinationunknown.com/blog/2014/02/18/learning-languages-toddlers-travel-talk/ Ei paineita siis…

Lasten kielellinen kehittyminen aiheuttaa itselleni harmaita hiuksia, koska lähipiirissäni on asiasta omakohtaisia kokemuksia. Ollessani itse lapsi vanhempieni hyvät ystävät muuttivat jenkkeihin 6-vuotiaan tyttärensä kanssa. Tyttö oli ainoa lapsi ja vietti päivät perheen äidin kanssa kotona, kunnes aloitti koulun, jossa puhuttiin luonnollisesti pelkästään englantia. Olin tytön kanssa kirjeenvaihdossa heti kun opin kirjoittamaan, tätä jatkui varhaisiin teinivuosiin saakka. Aluksi kirjoitimme suomeksi ja myöhemmin englanniksi. Alkuvuosien jälkeen suomi kävi tytölle vaikeaksi, ja hän vaihtoikin englantiin. Itse vastasin aluksi suomeksi, myöhemmin enkuksi. Kun itse opin koulussa myöhemmin jonkun verran englantia, huomasin että tytön englannin kieli ei myöskään ole kovin hyvää. Tyttö oli jäänyt ikään kuin kahden kielen väliin, eikä oppinut kumpaakaan kunnollisesti. Aika hirveä tilanne. Hän ei jatkanut oppivelvollisuuden jälkeen minkäänlaisia opintoja, ja huippuakateemisten vanhempien tytär työskentelee nykyään lastenhoitajana. Enkä tarkoita että siinä olisi mitään huonoa, päinvastoin. Omat vanhempani kertoivat siellä käytyään, että tyttö on lasten kanssa aivan huippuammattilainen. Ihmettelen ainoastaan sitä, miten tytön vanhemmat antoivat tämän kieliasian tapahtua. No joo, en tiedä miksi lähdin tätä kertomaan, mutta tarina on alkanut kummitella mielessäni nyt adoptioprosessin myötä, kun mietiskelimme, että olisiko hyväksi vai pahaksi laittaa lapsi englanninkieliseen leikkikouluun Suomeen palattuamme. Mene ja tiedä.

Tällaisia pohdintoja. Kenia pyörii taas vinhasti ajatuksissa aamusta iltaan. Yritän pysyä rauhallisena.

Mainokset

Elokuvia, burgereita ja seksiä

Ai jai, taas yksi huikea kirjoitus lapsettomista. En tunne ”toimittaja” Jukka Uroa, enkä kyseistä Vau-Mediaa. Tästä kyseisestä jutusta ja muiden ”artikkeleiden” otsikoista päätellen en kyllä tule koskaan tuntemaankaan. Huolestuttavaa on kuitenkin, että yli 1 700 henkilöä tykkää artikkelista.

Linkki: http://www.vau.fi/Perhe/Huvitukset/Nakokulmia/Lapsettomien-elama-on-tylsaa–mutta-he-eivat-tajua-sita-itse/

No joo, elämään ei adoption osalta kuulu yhtään mitään uutta. Muuten vuoden alun arjessa on ollut muutamia hauskoja sattumuksia ja kohtaamisia sekä jopa yksi ihana onnenkantamoinen. Olen sen täysin ansainnut.