Tuntuu uskomattomalta, että tapasimme ensimmäistä kertaa vasta tasan kolme viikkoa sitten. Aika on mennyt yhtä aikaa nopeasti ja hitaasti.
Tieto siitä, milloin tarkalleen ottaen näemme toisemme vaihteli viime metreille asti. Olimme lentäneet Nairobissa järjestetystä melko turhasta orientaatiotapaamisesta Kisumuun, ja istuimme auringon jo laskiessa autossa matkalla lastenkotiin, kun meitä saattamaan tullut sosiaalityöntekijä ilmoitti, että näkisimme pojan aivan pian. Tieto oli veretseisauttava. Olimme kuvitelleet, että hän olisi saapuessamme jo yöpuulla, ja tapaisimme vasta aamulla. Kuvasimme autossa pojalle videon, jossa kerroimme että olemme tulossa hänen luokseen ja kuinka tätä hetkeä on odotettu. Poika saa joskus vuosien päästä katsoa sen. Ilman kyyneleitä ei sitäkään saatu purkkiin. Autonkuljettaja katseli toimintaamme peruutuspeilistä huolestuneena.
Tunnin kuluttua ajoimme suuresta rautaportista sisään vaatimattoman lastenkodin pihamaalle. Meitä vastaan loikki ensimmäiseksi harmaa sekarotuinen koira, perässään leveästi hymyilevä nainen kädet levällään. Lastenkodin päällikkö kaappasi meidät syleilyyn, ja kertoi aivan ensimmäiseksi rakastavansa meitä suuresti. Kyynelhana aukesi tietysti heti.
Meidät ohjattiin pieneen, kuumaan toimistoon, ja päällikkönainen ryhtyi puhelemaan ja puuhaamaan kaikenlaista. Keskityin lähinnä pitämään itseäni kasassa, eikä muistiin tallentunut yhtään sanaa koko keskustelusta. Mietin ainoastaan poikaa ja sitä, että hän on jossain aivan lähistössä. Jos hän huutaisi, niin kuulisin sen nyt.
Yhtäkkiä toimiston oviaukkoon talutettiin pieni poika. Hän katseli meitä vakavana. Ojensin kädet häntä kohti, ja hän käveli hiljaa luokseni. Katselimme toisiamme pitkän tovin, ja jompikumpi meistä (en muista kumpi ensin) nosti pojan syliinsä istumaan. Päällikkönainen rupesi toistelemaan mommya ja daddya pojalle ja osoitteli meitä. Poika toisteli hiljaa piipittäen perässä ja katseli meitä suurilla silmillään. Aika pysähtyi.
Yhtäkkiä muistimme ottaa kuviakin tilanteesta. Olen katsellut näitä kuvia paljon. Tuon hetken tunnelmaa vaikea selittää, se on luettavissa meidän kaikkien silmistä.
mrsbonfire 
Ihanaa, että maltat tulla kertomaan kuulumisiasi. Liikuttavaa ❤
Kiva Merihelinä kun kävit lukemassa.
Yritän kirjoittaa muitakin tunnelmia pian!
Kyynelhanat aukenivat täälläkin! Kannattaa painaa tilanne mahdollisimman tarkasti mieleen. Meillä lapsen lempitarina on se, millaista oli, kun tavattiin ensimmäisen kerran. Onneksi on kuvia ja videota.
Ihanaa! Noita hetkiä odotan itse jo niin paljon. Mahtavaa, että niitä oikeasti tapahtuu!
Toivotaan Illusia että pian!
Kiva kuulla ensimmäisestä tapaamisestanne, niin kauniisti kuvattu. Juuri tuo ensimmäinen kohtaaminen mietityttää nyt paljonkin. Hyviä vinkkejä myös tärkeän päivän ikuistamiseen, ne ovat varmaan myöhemmin katsottuja otoksia vaikka mahdottoman vaikeata on varmaan katsoa tilannetta linssin takaa! Oliko teillä joku kolmas ihminen joka hoiti kuvaamisen ekassa tapaamisessa?
Tuosta tulikin mieleen että matkatavaroihin pakattava (kunnon) kamera. Luin aiempia postauksiasi reissuun otettavista tavaroista. Mitä lopuksi pakkasitte mukaan? Mitkä olleet hyödyllisiä, mitkä ei? Niin mahdottoman vaikeata kuvitella vielä arkea lapsen kanssa ja mitä kaikkea voikaan tarvita matkalla, vaikka kuinka yrittäisi eläytyä…
Hei Lumis, tilanteeseen ei voi oikein valmistautua mitenkään. Mutta kamera on hyvä olla. Me kuvattiin ihan itse vuorotellen.
Vaikea sanoa, mitä pitäisi ehdottomasti pakata mukaan. Riippuu niin kohdemaasta, ja siitä kuinka paljon ennen menee paikan päälle. Jälkikäteen ajateltuna täältä Keniastakin saa ihan kaikkea. Aasian suunnalle en ostaisi Suomesta mitään mukaan, kaiken saa (ainakin) puolet edullisemmin sieltä. Toivottavasti pääsette pian matkaan!