Joulupostia

Saimme eilen puhelun, pieni suloinen poika odottaa meitä Keniassa, Ugandan rajan tuntumassa!

Heräsin aamuyön tunteina vain noustakseni katsomaan pojan kuvaa. Niin vakava ilme ja maailman kauneimmat silmät!

Onnen tunnetta on vaikea sanoin kuvata. Olemme yksinkertaisesti mykistyneen onnellisia.

Tätä on odotettu.

Matka jatkuu sittenkin

Tänään saapuneen tiedon mukaan saamme jatkaa adoptioprosessiamme Keniassa!

Paikallinen adoptiotamme hoitava järjestö on saanut luotettavalta taholta epävirallisen vahvistuksen siihen, että adoptiojärjestöt voivat edetä Kenian adoptiokomitean luvan saaneiden hakijaperheiden prosessien kanssa.

Olemme tietysti onnesta sekaisin, vaikka takaraivossa jyskyttääkin vielä epävarmuus. Lopullinen helpotus tullee vasta, kun saamme lapsen syliimme.

Nyt toivomme, että lapsiesityksemme saapuisi pian. Paikallistoimisto Keniassa aloittaa loppiaiseen ylettyvän joulutauon perjantaina, joten todennäköisesti vasta joulun jälkeen saamme lisää uutisia.

Olen niin onnellinen, että tapasimme toisen, täsmälleen samassa tilanteessa olevan pariskunnan juuri ennen kuin synkkä uutispommi putosi niskaamme. Vertaistuki on ollut viime viikkojen ajan kullan arvoista.

Keniassa olevat perheet, joilla on lapsi hoidossaan, saavat jatkaa prosessinsa loppuun. Nyt toivotaan, että ne perheet, joiden hakemukset odottavat Kenian adoptiokomitean hyväksyntää olisivat saaneet hyväksynnän marraskuun kokouksessa ja saisivat myös jatkaa prosessia.

On tämä uskomatonta karusellia!

Lapset politiikan pelinappuloina

Jossain Nairobin tunkkaisen toimistohuoneen kaapissa on kansio, jonka kannessa on pienen lapsen kuva ja sisällä kaikki hänestä saatavilla oleva tieto. Tuo kansio on ehkä jo meidän kansiomme välissä. Valmiina postitettavaksi Suomeen. Vain muutamaa paperia vailla.

Jos presidentin mahtikäsky toteutuu, kansio jää kaappiin, ja tuo pieni lapsi kasvaa Espoon sijasta orpokodissa jossain päin Keniaa. Hän on silti onnekkaampi kuin monet Kenian kahdesta miljoonasta orvosta, joista suurin osa elää kaduilla, eikä koskaan tule saavuttamaan edes teini-ikää. Tai teini-iän saavuttaessaan on jo suuren lapsikatraan äiti, seksiorjana Kenian hyväosaisille, orjana tehtaassa, vakavasti sairas, aliravittu, huumekoukussa tai osana vaarallista rikollisryhmää.

Ihmiskauppaa Keniassa selvittävä raportti, jonka perusteella Kenian hallitus on presidentin johdolla tehnyt päätöksen ulkomaisen adoption lopettamisesta, ei edes mainitse adoptiota. Silti ensimmäinen toimenpide, joka ihmiskaupan kitkemiseksi tehdään, on kansainvälisen adoption välitön lopettaminen.

Toisin sanoen adoptioiden lopettamisesta kärsivät eniten Kenian kodittomat lapset. Lapsikauppaa pyörittävät ryhmittymät voivat jatkaa toimiaan aivan kuten ennenkin ‒ ne kun ovat toimineet tähänkin asti järjestäytyneen adoptiotoiminnan ulkopuolella.

Kenian vallankahvassa olevat eivät ole ehkä ajatelleet myöskään sitä, että ulkomaiset adoptoijat rahoittavat monia maan orpokodeista. Kun kansainväliset adoptiot loppuvat, myös orpokoteja ylläpitävät rahavirrat pienenevät huomattavasti. Julma fakta on myös se, että adoptioiden lopettamisen jälkeen länsimaalaisten kiinnostus Kenian orpoja lapsia kohtaan vähenee.

Adoptio ei kuitenkaan ole hyväntekeväisyyttä. Pohjimmiltaan kyse on meidän itsekkäästä halustamme perustaa perhe. Halusimme tehdä sen mahdollisimman eettisellä tavalla, siksi valitsimme Kenian. Kohdemaan, jossa lasta ei luovuteta vieraille länsimaalaisille luksushotellin aulassa, vaan jossa lapsen sopeutumista uuteen perheeseen seurataan kolmen kuukauden ajan, ja vasta sen jälkeen voidaan aloittaa lasta koskeva oikeuskäsittely maan korkeimmassa oikeudessa. Lapsi ja vanhemmat asuvat yhdessä perheenä lapsen kotimaassa 8‒12 kuukautta, mikä antaa länsimaalaisille vanhemmille mahdollisuuden tutustua lapsen juuriin ja kulttuuriin erityisen hienolla tavalla.

Nyt Kenian poliittinen valtapeli on saavuttanut pisteen, joka koettelee ihmisyyden ja inhimillisyyden perusrakenteita. Julma peli on koskettaa varsinkin heitä, jotka ovat jo maassa kenialainen lapsi hoidossaan, mutta myös meitä, jotka olimme jo sydämissämme niin valmiita kenialaisen pienokaisen vanhemmiksi.

EDIT 30.11.2014 klo 18.50: Lisäänpä tähän vielä kenialaisen K24TV:n uutiskanavan jutun samasta aiheesta: Linkki uutisvideoon.

EDIT: 2.12.2014 klo 16.15: Lisää paikallisia uutisia aiheesta: Linkki The Star -lehden uutiseen.

Puun takaa

Prosessimme alkaa saada farssin piirteitä. Kun on juuri ajatellut, että kaikki mahdollinen on jo mennyt vikaan, menevät asiat vielä huonompaan suuntaan. Saimme tänään sähköpostin, jossa kerrottiin, että kohdemaassa adoptioluvastamme päättävä virkamieselin on hajotettu epävarman tilanteen vuoksi. Epävarma tilanne johtuu vaaleja seuranneesta hallinnon uudelleenjärjestelystä. Eli homma seisoo täysin.

Kootaanko tämä elin uudestaan? Jos, niin milloin voisi odotella mahdollisesti seuraavaa kokousta, ja olisiko meidän kansiomme mahdollisesti pöydällä? Ei mitään tietoa. Kiinassahan kävi taannoin niin, että koko adoptiota koskevaa lainsäädäntöä muutettiin kesken kaiken ja hakijat jäivät tyhjän päälle. Toivotaan ettei tässä käy niin.

Samalla tavalla erilainen

Pari viikkoa sitten kävimme tapaamassa Keniasta vuodenvaihteessa palannutta perhettä, jonka äitiin olen pitänyt sähköpostilla yhteyttä jo jonkin aikaa. Mietin etukäteen tapaamista. Kuinka outoa on tunkea vieraiden ihmisten kotiin? Miltä tuntuu kysellä henkilökohtaisia asioita näiltä ihmisiltä? Miten heidän pieni poikansa suhtautuu meidän kyselyihin?

Ilta perheen luona oli kuitenkin tosi hauska. Pieni poika sai sydämen läpättämään hurjaa tahtia, varsinkin kun yleensä kaikki pikkuihmiset innostuvat enemmän miehestäni kuin minusta. Tämä hurmuri vaati kuitenkin juuri minua leikkimään ja otti vähän väliä kontaktia.

Perhe suhtautui asioihin ihailtavan rennosti. Olin hieman pelännyt etukäteen omaa rennonletkeää asennettamme koko projektia kohtaan, mutta onneksi he olivat hyvin samanhenkisiä. Saimme kysellä sydämen kyllyydestä ja he vastailivat auliisti. Tapaamme varmasti vielä uudestaan ja tuntuu turvalliselta, että on olemassa tällainen kontakti jo ennen lähtöä. Mietin tietenkin jo etukäteen myös, että meidän muksulla olisi kiva olla ”isoveli” joka tietää miltä tuntuu olla samalla tavalla erilainen.

Kummallinen sattuma, että seuravana päivänä palveluntarjoajalta tuli soitto. Papereitamme käsiteltäisiin mahdollisesti elokuun kokouksessa. Ja varautukaa siihen, että lapsiesitys saattaa tulla samalla kertaa. Ehkä.

Elämä on ehkä

Tämä blogi ei ole hetken mielijohde. Olin miettinyt, että kun pääsemme lähtemään hakemaan lastamme kaukaa idästä, niin ryhdyn kirjoittamaan. Kahlasin ahnaasti adoptiolapsista kertovia blogeja ja eläydyin liikuttaviin tarinoihin. Minäkin halusin oman tarinan.

Kävi kuitenkin niin, että maa, josta lasta kovasti toivoimme meni kiinni. Niin, maa voi ”mennä kiinni”. Ei uusia hakemuksia ennen vuotta se ja se. Miettikää muita vaihtoehtoja. Tämä tie ei vie eteenpäin.

Niinpä vaihdoimme pitkin ja joustavin hampain palveluntarjoajaa ja kohdemaata. Alkuperäinen kohdemaa oli meille hyvin tärkeä, sillä olimme siellä useaan otteeseen lomailleet ja jopa asuneet eri mittaisia pätkiä. Mutta nyt ei auttanut.

Oma kiinnostukseni toisten tarinoihin hiipui. Päätin lopettaa vuosien jälkeen kaikenlaisen odottamisen ja katsoa mitä muuta elämässä olisi tarjolla. Ja olihan siellä vaikka mitä.

Siinä sivussa haalittiin läjäpäin paperia, todistusta ja suositusta. Vaivattiin ystäviä ja sukulaisia. Otettiin naurettavia pönötyskuvia ykköset päällä sisällä ja sporttisina talvisella katolla. (näytti aivan alppimaisemalta). Kaikille papereille haettiin virkamiehen aamen, ja paketti lähti vihdoin Ruotsin kautta Keniaan.

Ja tässä kohdassa ollaan nyt. Kenian prosessi on myös hidastunut, lapsiesityksiä on tullut harvakseltaan, mutta on kuitenkin tullut. Ehkä elokuussa komitean kokouksessa meidänkin kansiomme nostetaan pöydälle, ehkä meidät hyväksytään hakijoiksi, ehkä joskus sen jälkeen saamme lapsiesityksen, ehkä sen jälkeen pääsemme matkaan. Elämä on ehkä.

paperisota