Kuinkas sitten kävikään

Kenia iskee kylmällä kalalla päin naamaa: hallitus on nyt presidentin johdolla tehnyt päätöksen, että kaikki kansainväliset adoptiot kielletään ja adoptioita hoitavien järjestöjen toimintaluvat lakkautetaan. Päätös on lainvoimainen heti.

Daily Nation -lehden artikkeli aiheesta.

Pilvilinnasta tultiinkin siis pää edellä maahan. Miten tästä mennään eteen päin, emme tiedä.

Sanattomaksi vetää ja järki lähtee.

8 kommenttia artikkeliin ”Kuinkas sitten kävikään

  1. Tänään adoptioperheiden eri puolilta haaliman tiedon valossa kaikki tuntuvat olevan sitä mieltä, että presidentti ei voi noin vain muuttaa maan lakeja (eli päätös EI VIELÄ ole lainvoimainen). Nähtäväksi jää, että kauanko erilaisten lakien muuttamiseen yms. lopulta menee aikaa, koska trendi on kuitenkin kansainvälisen adoption suunnalta huonoon suuntaan.

  2. Voi ei! Ihan hirveä tilanne muutenkin niin pitkällä ja epävarmalla adoptiotaipaleella ja vielä näin loppusuoralla. Olen todella pahoillani puolestanne. Toivotaan, että jokin valonpilkahdus tähän vielä tulee.

  3. Hurjasti voimia! Toivottavasti joku palauttaisi presidentin maan pinnalle 😦

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s