Kun puhelin ei soi

Kärsivällisyysvarantoni on aivan lopussa. Mitään ei irtoa, vaikka sammiota kaapisi kokkikaupasta ostetulla kalliilla nuolijalla. Tyhjä on, död, kaput. Mistä saisi ostaa lisää kärsivällisyyttä? Pitäisikö tsekata E-baysta. Ehkä jollain puolalaisella insinöörillä olisi hieman ylimääräistä? Olen valmis maksaman korkeankin hinnan.

Hetkessä eläminen ja oman elämän hallinnasta irti päästäminen vaatii sankarillista luonteenlujuutta, joka joinakin päivinä on ollut erittäin kadoksissa. On käyttäydyttävä täysin kuulisti, vaikka oikeastaan tekisi mieli repiä honkia juurineen maasta. Saakeli, kun ei tiedä mitään aikatausta – tai edes sitä, onko meille tulossa ns. aikataulua! Jos saisi edes pienen tiedon murusen, voisi järjestellä asuntoon ja töihin liittyviä asioita edes jotenkin meille edullisella tavalla. Pahinta on täydellinen radiohiljaisuus. Prosessista ja päättävistä kokouksista ei kuulu mitään, ei yhtään mitään. Keniassa on varsin levotonta. Huonoja uutisia tippuu viikottain: aseellisia hyökkäyksiä, kidnappauksia, lentokoneita huumelastissa putoaa maahan… Olen löytänyt Kenian katastrofien jäljille Twitterissä, ei ehkä olisi kannattanut, mutta en voi enää nyt lopettaa uutisten seuraamista. Pelkään, että valkonaamojen asuminen maassa kielletään kohta kokonaan.

Yhteyshenkilömme Suomen järjestössä ei vastaa sähköposteihin, joissa kysyn jotakin olennaista, mutta vastaa, kun ilmoitan että olemme kuukauden reissussa ja että tekstiviesteillä saa parhaiten kiinni. Iloista lomaa -toivotus tulee salamannopeasti. Tekisi mieli räjäyttää koko sähköpostilaatikko. Sen sijaan laitan kiltin poissaoloviestin.

Viime vuonna tähän aikaan emme uskaltaneet lähteä pitkälle kesämatkalle. Kitkuttelimme lomat viikon reissulla juhannuksen aikaan ja toisella lyhyehköllä matkalla syyskuussa. Muistan, kun siivoilin kaappejani hiljaisessa toimistossa toisten ollessa lomalla, ja mietin vuorosanoja tilanteeseen, jossa kerron Keniaan lähdöstä työkavereilleni. Sain itseni lähes kyynelehtimään. Sain aikaisia Save the date -kutsuja kun joululounaille ja mietiskelin myhäillen, että näinköhän olemme enää Suomessa.

Kun kristallipallo ei kerro mitään, ei odottajakaan voi viettää elämäänsä puhelimen vieressä vartoen. Voihan olla, että soittoa ei tulekaan ikinä. Niinpä tänä kesänä emme toista virhettämme. Kuukauden sukellusreissu on juuri alkamassa. Kevät on ollut superrankka, ja koetellut meitä molempia. Olemme auttaneet paljon lähipiiriämme, ja olemme itsekin saaneet paljon apua. Ilman läheisimpiä ystäviäni en olisi selvinnyt, kun synkkä virta nappasi kevätkuukausian otteisiinsa. Ymmärrän, että ystäviemme on välillä vaikeaa käsittää, miksi meillä on vaikeaa. Meillähän on kaikki vapaus tehdä mitä huvittaa ja milloin huvittaa. Ruuhkavuosissa rämpivälle ystävälleni on turha selittää, että kurahousujen paikkaaminen ja maanantailettujen paistaminen ovat unelmalistallani kärkipäässä.

Joka tapauksessa olemme ansainneet tämän loman joka sekunnin. Tilaan nyt lasin samppanjaa.

4 kommenttia artikkeliin ”Kun puhelin ei soi

  1. Nautinnollista sampanjaa ja rentouttavaa lomaa! Eiköhän se puhelin tavoita teidät muuallakin, jos on mitään tavoitettavaa.

    Kuinka paljon muuten pohdit(te) noita Kenian levottomuuksia? Miltä muuttaminen maahan tuntuu nyt, kun huonoja uutisia kulkee Suomeenkin näin usein?

    Toivon kovasti, että odotusta on enää jäljellä vain pieni hetki.

    • Kiitos Illusia ja Lukija kommenteistanne ja kannustuksesta. Mukava kuulla, että muilla on ollut odotusaikana samanlaisia levottomia ajatuksia? Loma on tehnyt hyvää ja ajatukset ovat olleet aivan muualla monta viikkoa. Lähinnä merituulessa ja suolavedessä;) Kenian levottomuudet tietysti huolestuttavat, mutta turvallisuustilanne ehtii muuttua vielä moneen kertaan ennen kuin me olemme sinne matkaamassa.

      • Me olemme niitä pohtineet aika lailla jo nyt, vaikka maan valinta on vasta vaiheessa. Kieltämättä levottomuuden vaikuttavat myös näihin ajatuksiin.

        Hienoa, että lomasta on ollut hyötyä!

  2. Luen blogiasi mielelläni…:) tekstit ja tuntemukset ovat niiin tuttuja luettavia! Muistan itse odotusajalta sen kuinka pisteli vihaksi juurikin ne kommentit, miten meillä oli mahdollisuudet tehdä mitä vain, kun ei ollut lapsia. Ja ne rutinat lapsiperheen arjesta tuntuivat epäreiluilta, koska juuri itse toivoi ja odotti sitä ihan tavallista arkea!

    Itselle myös se odottamisen ennustamattomuus ja se, ettei tiennyt suunnittelisiko elämää viikon, kuukauden vai vuoden vai jopa vuosia eteenpäin, oli pahinta. Aikamoinen kärsivällisyyden oppikurssi ihmiselle, joka aina on tottunut suunnittelemaan kaiken ennalta. Kun sitten löytää tasapainon siihen elämään, että myös odotusaikana on elettävä ja nautittava, eikä vain odotettava.

    Mutta sitten yhtenä pahana päivänä, kun usko koko hommaan oli ihan loppu, puhelin pirahti. Ja that’s it. Ei muuta lisättävää. 🙂 Se odotus oli sitten siinä ja jokainen itku oli osa sitä matkaa, että perheeseemme tuli juuri se oikea lapsi. Matkaan mahtui monenlaisia tunteita ja käänteitä, eikä prosessiin lähtiessä edes voinut aavistaa, että mihin kaikkeen sitä vielä joutuu 😉

    Tsemppiä ja voimia odotukseen!!! Kyllä niitä kurahousuja varmasti tulee vielä paikattavaksi 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s