Itseäni suurempaa tekemistä

Nyt, kun Kenian adoption toteutuminen näyttää entistäkin epätodennäköisemmältä ja elämä lapsettomana varsin todennäköiseltä, ärsyynnyin mitokondrioitani myöten lueskellessani uusinta Oliviaa. Toimittaja Katja Ståhl neuvoo lehdessä kuinka lapsettomien tulisi keksiä joitain ”itseään suurempaa tekemistä” sillä välin, kun perheelliset keskittyvät jalostamaan täydellistä jälkikasvuaan.

Ståhlin neuvo on homogeenisessa kulttuurissamme hyvin yleinen ilmiö, jota kuulee usein jopa oman lähipiirin suusta. Minusta on väärin otaksua, että lapsettomien tulisi saada aikaan jotain suurta ja merkittävää, joka oikeuttaisi meidät ilman lapsia jääneet pariskunnat samanarvoiseksi osaksi yhteiskuntaa kuin lapsiperheet. Miksi lapsettomien pitäisi ratkaista Sudanin vesiongelma, raataa kaikki illat vapaaehtoistyön parissa, suorittaa kolme trithlonia kesässä tai luoda vähintäänkin nousujohteista kansainvälistä uraa, kun samaan aikaan toisaalla on ihan ok lämmittää mikrossa makaronilaatikkoa, laittaa lastenohjelmat pyörimään ja vajota sohvalle päivittämään Facebookia?

Miksi lapsettomaksi tuomittu pariskunta ei saisi haaveilla ihan tavallisesta ja mukavasta elämästä niin kuin suurin osa lapsiperheistäkin? Jos ei ole lapsia, on pakko olla jotain muuta, suurta. Olen nähnyt paljon ikäisiäni vanhempia, joiden paneutumista omien lasten kasvatukseen ei varsinaisesti voi pitää merkittävänä sankaritekona. En usko myöskään, että itse venyisin vanhempana sellaisiin suorituksiin, jotta kun lapsi muuttaa kotoa, voisin kysäistä lapsettomalta naapurilta, että katsokaas tätä täydellistä minun kasvattamaani tulevaa nobelistia! Mitä sinä olet muuten saanut aikaiseksi tänä aikana?

Ståhlin mukaan lapsiperheet myös tuottavat yhteiskuntaan uusia veronmaksajia, joilla ”maksetaan lapsettomien katkomia koipia”. Heh, en viitsi edes kommentoida tätä. Niinpä painun takaisin viettämään vähäpätöistä viikonloppuani, jonka aikana en ajattelut saada aikaiseksi mitään merkittävää.

2 kommenttia artikkeliin ”Itseäni suurempaa tekemistä

  1. niinpä.. täysin samaa mieltä. elämä e ole elämää ilman lapsia, ethän sä tiedä ku ku sulla ei ole lapsia jne. tätä samaa kuullu jo iäisyyden.. itse kanssa adoptioon kääntyneenä voin sanoa et taakka on pudonnu harteilta..mutta, mutta.. oon lukenu sun tekstejäs pidempäää ja saan niistå inspiraaraatioo, jatka samaan malliin 🙂

  2. En ole ikinä kommentoinut, mutta nyt on pakko. Itseäänsuurempaa tekemistä my ass! Ei sellaista ole ihmiselle, joka jo rakastaa ja kaipaa lastaan. Kaipaa niin, että välillä sisintä puristaa. Itse olen sinnitellut adoption pikajunassa jo 3,5 vuotta – tosin loppu on lähellä. Jos siihen vaan jaksaa uskoa. Jaksakaa te, vielä ihan pieni hetki! Olen ihan varma, että se soitto teille vielä tulee. Voimia ❤

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s