Henkistä pakkaamista

Keniasta on kuulunut mukavia uutisia, kun lupia ja lapsiesityksiä on alkanut jälleen tippua myös suomalaisille odottajille. Olemme siis taasen varovaisesti positiivisella mielellä. Mutta mitä vaan voi edelleen tapahtua.

Olen kateelllisena seurannut internetin ihmeellisestä maailmasta, kuinka vastaavassa tilanteessa olevat pariskunnat kuopivat jo lähtökuopissaan kirjaimellisesti laukut eteisessä pakattuna. Se aiheuttaa minussa levottomuutta, sillä ikuisena pessimistinä en itse tuohon taivu. Sen verran kuitenkin teimme, että kävimme pankissa hoitamassa mahdolliseen lähtöön liittyviä raha-asioita. Myös hampaita on huollettu siihen malliin, että vuoteen ei ehkä tule tarvetta käydä. Ajatuksena olisi myös lähiaikoina käydä vakuutusyhtiössä vänkäämässä omat ja lapsen vakuutusasiat kuntoon. Matkustamme sen verran paljon, että kansainvälinen rokotuskortti on aina muutenkin ajan tasalla, ja pienimuotoinen matkalääkekaappi aina kaapissa valmiina. Toki siitä puuttuu alle metrinmittaisen matkailijan mahdolliset lääkkeet. Olemme myös yrittäneet etsiä lähipiiristämme mahdollisia asunnontarvitsijoita vuodeksi. Lisäksi löysin itseni hypistelemästä marketin alekorissa uimaleluja, joten aivan lunkisti ei täälläkään olla otettu.

Ajatuksissa olen tehnyt sitten pakkaushommia senkin edestä. Kestovaippojen hankkimisen sijaan olen pohtinut paljon lapsen kielelliseen kehitykseen liittyviä asioita: mitä kieltä lastenkodeissa puhutaan, minkälaiset kielelliset taidot taaperolla on, kun saamme hänet hoitoomme, miten lähdemme liikkeelle kielen rakenteiden kanssa, pidämmekö yllä englannin kielen taitoa jos siihen on lastenkodissa kannustettu, pitäisikö itse opetella swahilin alkeet jne. jne. Sain kasattua melkoiset paineet itselleni, kunnes saimme vieraaksi ulkomailla asuvan ystäväperheemme, joiden kolme lasta altistuvat ainakin kolmelle kielelle päivittäin. Yksi heistä oli jo koulussa, ja minkäänlaisia ongelmia ei ole tullut ilmi. Vanhemmilla ei kuitenkaan ole ollut mitään systemaattista kielisuunnitelmaa, vaan lapset ovat omaksuneet kieliä omaan luovaan tahtiinsa. Lisäksi silmiin osui tämä Satu Vänskä-Westgarthin mainion blogin artikkeli: http://www.todestinationunknown.com/blog/2014/02/18/learning-languages-toddlers-travel-talk/ Ei paineita siis…

Lasten kielellinen kehittyminen aiheuttaa itselleni harmaita hiuksia, koska lähipiirissäni on asiasta omakohtaisia kokemuksia. Ollessani itse lapsi vanhempieni hyvät ystävät muuttivat jenkkeihin 6-vuotiaan tyttärensä kanssa. Tyttö oli ainoa lapsi ja vietti päivät perheen äidin kanssa kotona, kunnes aloitti koulun, jossa puhuttiin luonnollisesti pelkästään englantia. Olin tytön kanssa kirjeenvaihdossa heti kun opin kirjoittamaan, tätä jatkui varhaisiin teinivuosiin saakka. Aluksi kirjoitimme suomeksi ja myöhemmin englanniksi. Alkuvuosien jälkeen suomi kävi tytölle vaikeaksi, ja hän vaihtoikin englantiin. Itse vastasin aluksi suomeksi, myöhemmin enkuksi. Kun itse opin koulussa myöhemmin jonkun verran englantia, huomasin että tytön englannin kieli ei myöskään ole kovin hyvää. Tyttö oli jäänyt ikään kuin kahden kielen väliin, eikä oppinut kumpaakaan kunnollisesti. Aika hirveä tilanne. Hän ei jatkanut oppivelvollisuuden jälkeen minkäänlaisia opintoja, ja huippuakateemisten vanhempien tytär työskentelee nykyään lastenhoitajana. Enkä tarkoita että siinä olisi mitään huonoa, päinvastoin. Omat vanhempani kertoivat siellä käytyään, että tyttö on lasten kanssa aivan huippuammattilainen. Ihmettelen ainoastaan sitä, miten tytön vanhemmat antoivat tämän kieliasian tapahtua. No joo, en tiedä miksi lähdin tätä kertomaan, mutta tarina on alkanut kummitella mielessäni nyt adoptioprosessin myötä, kun mietiskelimme, että olisiko hyväksi vai pahaksi laittaa lapsi englanninkieliseen leikkikouluun Suomeen palattuamme. Mene ja tiedä.

Tällaisia pohdintoja. Kenia pyörii taas vinhasti ajatuksissa aamusta iltaan. Yritän pysyä rauhallisena.

7 kommenttia artikkeliin ”Henkistä pakkaamista

  1. Mrs Bonfire, kiitos kovasti kun linkkasit blogiini, sain siitä tiedotteen ja löysin sitä kautta tänne! Jäin eilen illalla pitkin yötä blogiasi lukemaan, ihan tippa linssissä, nyt on kyllä peukut pystyssä ja kaikki sormet ja varpaat ristissä että teille löytyisi oma pieni poika tai tyttö vaikka sieltä Keniasta! Minulla on muuten blogi suomeksikin joka hiljattain meni uusiksi, suunnilleen sama juttu löytyy myös sieltä. Tässä ei linkit taida muuten toimia, mutta blogi on Rantapallon alla ja Destination Unknown 🙂

  2. Hei Satu, kiva kun kävit kommentoimassa. Olet elävä esimerkki siitä, että lasten kanssa voi viettää myös oikeaa reissuelämää. Kuulemme usein kommentteja, tyyliin ”hyvähän teidän on ilman lapsia reissata” mutta itse olen sitä mieltä, että lapset eivät kyllä itse osaa vaatia vesiliukumäkiä, maskottihahmon vetämää iltapäiväohjelmaa tai muuta all inclusive -meininkiä… mutta me lapsettomathan emme tiedä todellisuudesta mitään, joten pidän mölyt mahassani 🙂

    • Ha ha, olet ihan oikeilla jäljillä, omasta mielestäni! Kun odotin tuota meidän ensimmäistä sain myös kuulla kuinka matkailumme tulee muuttumaan ja tiedossa on vain pakettilomia (missä ei ole MITÄÄN vikaa, pankkitili ei vain pitkän päälle kestä….). Mutta mutta, eihän siinä niin käynytkään 🙂

  3. Moi, meillä prosessi vähän samassa vaiheessa eli odotetaan papereiden lähettämistä kohdemaahan. Olen myös miettinyt todella paljon noita kieliasioita. Itse asuin pienenä ulkomailla ja puhun siksi englantia ja suomea yhtä hyvin (ei ollut mikään ongelma omaksua pienenä toista kieltä – päinvastoin, on tehnyt kaikkien lisäkielten oppimisesta paljon helpompaa). Mieheni mukana tuli kotiin toinen kotimainen kieli. Melkeinpä kaikki kohdemaat toisivat perheeseemme neljännen kielen, jos sitä haluaisi ylläpitää. Olen miettinyt pääni puhki, mitä kieltä itse puhuisin lapselleni: haluaisin pitää kielten määrän mahdollisimman pienenä ja suomea lapsi oppisi kuitenkin (isovanhemmat, naapurit…) mutta kun se sydämen kieli, jolla itse olen kasvanut ja leikkinyt, on englanti. Voiko lasta kasvattaa muulla kielellä kuin lapsuutensa vahvimalla kielellä? Joka tapauksessa halusin vain kannustaa ainakin kaksikielisyyteen, se on kyllä rikkaus! Kolmi-ja nelikielisistä pikkulapsista ei ole vielä kokemuksia 😉

  4. Niinpä Lumis, sydämen kieli on varmasti hyvä valinta. Tietysti riippuu lapsesta; onko kielellistä lahjakkuutta vai onko voimavaroja enemmän jollain toisella alueella. Se onkin mielenkiintoista! Geenithän kun ei ole meidän perintöä 🙂

  5. Hi Mrs.Bonfire I read your concerns about language development and if I can make you feel better I can tell you that my daughter was 3 when I first met her for adoption. Back then she didn’t speak. She lived in an orphanage of multi languages (German, Damara, Oshiwambo, Afrikaans, English and God know what else). When I first took her home we spoke a bit English although I’m Italian mother tongue. Then I enrolled her to the nearest kindergarden, it was German. We lived over 6 months in Namibia and we spoke both regularly (yes I do speak German too I lived in Germany for a while). Then when we moved to Finland I found her a place in the English Esikoulu then when she was not accepted to primary English school to my despair I had to enrol her into the Swedish school and now she speaks fluently Italian, English and Swedish and at times she asks to speak that other language to her (German). She is a happy child with medium high school grades. She watches only tv in English, reads and write in Italian and Swedish and sings in German… language is not so important, if the family is happy she/he will soon learn to communicate. I’m also about to send the dossier to Kenya who knows, we might meet down there…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s